Kleinspitzien erikoisnäyttely 10.3.2018

Pienpystykorvat ry:n ensimmäinen oma erikoisnäyttely tulee vihdoin!

10.3.2018 toivon saavani viettää spitzimäisen mukavan päivän mahdollisimman monen kasvattini, ystäväni ja harrastuskaverini kanssa!

Näyttely pidetään Sastamalassa, Häijään tanssikrouvilla sisätiloissa.

Virallisen näyttelyn lisäksi arvostellaan pennut, jälkeläisluokka, Junior Handler sekä epävirallisia luokkia kotikoirille!

Tervetuloa kaikki paikalle! Autan mielelläni teitä ilmoittautumisten ja treenaamisten kanssa, pyytäkää vain rohkeasti!

Mitä MyDogDNA kertoo omasta koirastani?

Olen kuullut ja lukenut MyDogDNA- testaamisesta. Kleinspitzeillä DNA- testaus ei ole yleistä, meillä ei ole kerätty rodusta kovinkaan paljon DNA-näytteitä eikä olemassa yhtäkään DNA- testiä sairauksien välttämiseksi.

Ramovet`s Afos antoi vuosia vuosia sitten näytteen Hannes Lohen tutkimuskäyttöön. Nyt Afoksen jo kuoltua sain yllättäen mahdollisuuden teettää myös MyDogDNA- tutkimuksen tästä vuosia sitten kerätystä näytteestä ja tottakai tartuin tilaisuuteen! Minulla on kuitenkin nyt kaksi kleinspitz-narttua, toinen niistä on Afoksen pojan tytär ja toinen sen tytär.

En ollut ymmärtänyt MyDogDNA- kotisivujen perusteella testin laajuutta, se valkeni vasta nyt! Tuloksien tultua vietin pitkän tovin niihin täysin uppoutuneena. Nyt ryhdistäydyn ja otan tämän ehdottomasti käyttöön oman jalostustyöni tueksi.
Näin DNA-näytteitä alkaa kertyä hiljalleen ja ehkä niiden avulla saadaan joskus vaikka joku testi rodullemme käytettäväksi!

Mitä MyDogDNA- testi kertoo?

Testissä DNAsta saadaan paljon erilaista infoa.
Afoksen DNAsta oli testattu arviolta 200 erilaista sairautta, joiden kaikkien osalta Afos oli onneksi terve.

Afoksen värin, turkinlaadun, koon ja morfologian osalta oli myös testitulokset, joka kyllä vastasi sitä minkä värisiä jälkeläisiä Afos aikanaan jätti. Värilokuksien selviäminen oli tosi kiehtovaa, Afos ei mm. kantanut lainkaan ruskeaa.
Testi kertoo mm. koosta, töpöhäntäisyydestä, turkin pituudesta ja kiharuudesta, pysty/luppakorvaisuudesta ja kuonon pituudesta (lyhennetty vs. pidennetty).

Lisäksi testitulos kertoo Afoksen geneettisen monimuotoisuuden määrän (39,1%) suhteessa kaikkiin koiriin (34,8%), saksanpystykorviin (36,8%) ja eurooppalaisiin spitzeihin (35,1%).

Lisäksi oli mielenkiintoista nähdä Afoksen sukulaisuus suhteessa mustiin, valkoisiin ja muun värisiin kleinspitzeihin, mittelspitzeihin, grosseihin, pommeihin, kessuihin ja volpinoihin.

Mielenkiintoista… Erittäin mielenkiintoista!

Pikkujoulut 17.12.

Kaikille Ramovet`s- kleinspitzeille tarkoitetut pikkujoulut Nurmijärven PetBros– koirauimalassa 17.12. klo 14.30-16.30!

Kaikki halukkaat pääsevät uimaan, myös ensikertalaiset rohkeasti kokeilemaan, meillä on uimaope käytössä!
Tarjolla hyvää räksyttävää seuraa ja pientä jouluista kahvipullaa!
Ilmottautumiset Piialle 8.12. mennessä!
Tervetuloa koko perhe!

Terveystutkimukset

Suosittelen terveystutkimuksissa käymistä kaikille kasvateilleni, myös kotikoirille ja etenkin veteraani-ikäisille.
Saamme silmä-, sydän- ja polvituloksista tärkeää tietoa omaan kasvatustyöhöni sekä koko rotua koskien.

Kleinspitzien silmät ja polvet tulisi tutkia aina ennen jalostuskäyttöä. Pennunostajan on hyvä tiedostaa tämä valitessaan kasvattajaa, jolta pentunsa ostaa.
Tutkimattomien vanhempien pentua voisi ehkä verrata siihen, kuin ostaisi katsastamattoman auton…

Pienpystykorvayhdistyksen jalostusohjesäännön mukaan silmätutkimus on voimassa 2 vuotta.
Kennelliiton polviohjetta on nykyisin päivitetty ja sen mukaisesti polvet kannattaa tutkia, kun koira on täyttänyt vuoden, sekä ainakin kerran koiran täytettyä 3 vuotta. Ohje eroaa siis rotuyhdistyksen ohjeesta. Taustalla on tutkittu tieto, jonka perusteella polvien tilanne muuttuu koiran iän mukana, joten 1-vuotiaana saatu tulos ei välttämättä lainkaan vastaa 5-vuotiaan, saati 10-vuotiaan terveystilannetta.

Jos olet miettinyt tutkimuksiin menoa, kerrothan minulle, autan mielelläni etsimään tämän mahdollisuuden ja osallistun kasvattieni kustannuksiin!
Olen tehnyt päätöksen, etten itse tutki omia koiriani tai kasvattejani, vaan jätän näiden arvioinnin kollegoille.
Kennelliiton nettisivuilta löytyy listaukset eläinlääkäreistä, kenellä on oikeudet virallisen silmä– ja polvitutkimuksen suorittamiseen. Kehoitan myös ottamaan virallisen sydänkuuntelun.

Kaikki viralliset tulokset ovat kaikkien nähtävillä KoiraNet– jalostustietojärjestelmässä.
Sieltä voit tarkistaa minkä tahansa koiran tutkimukset ja niiden voimassaolon.